Kylätaloushanke

Hanke on päättynyt, kiitos yhteistyökumppaneille

Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) on saanut työministeriöltä Equal-ohjelman kautta rahoituksen hankkeelle, jonka nimenä on ”Kylätalous – yhteisötalouden työmuotojen vahvistaminen Suomen maaseudulla”.

Hankkeen tavoitteena on suomalaiselle maaseudulle soveltuvien yhteisötalouden työmuotojen kokeilu sekä juurruttaminen osaksi kylätoimintaa ja kylien asukkaiden tarpeista lähtevää omaehtoista kehittämistyötä.

Tavoitteisiin kuuluu myös kulttuuri-, sosiaali- ja muiden palveluiden järjestäminen paikallisin ratkaisuin. Pyrkimyksenä on löytää uusia työmahdollisuuksia, ansiolähteitä ja elinkeinoja sekä sellaisia tehtäviä, jotka tällä hetkellä jäävät vapaaehtoistyön ja yritystoiminnan välimaastoon. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristönhoito, kulttuuri, hoivatyöt.  Kokemuksien pohjalta on tarkoitus kehittää suomalaisen maaseutusopimuksen malli ja soveltaa onnistuneita kokeiluja maaseutupolitiikassa.

Suomen Kylätoiminta ry vastaa hankekokonaisuudesta. Kehittämiskumppanuuteen kuuluu 19 kylien maakunnallista yhteenliittymää, joilla kaikilla on oma aluehankkeensa.

Valtakunnallinen hanke päättyy 30.5.2005, Pohjois-Savon aluehanke päättyi 31.1.2005

Pohjois-Savon kylät ry vastasi Pohjois-Savon aluehankkeesta, ProAgria Pohjois-Savon maaseutukeskus vastaa hankkeen väliaikaisrahoituksesta ja Pohjois-Savon Liitto hankkeen kuntarahaosuudesta.

 Etusivulle    Takaisin    Tulosta sivu