Pohjois-Savon kylät ry:n säännöt

6 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksen kahdeksi (2) kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemat puheenjohtaja ja vähintään neljä (4) sekä enintään 12 muuta jäsentä.

I alue: 2-3 edustajaa  Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi, Varpaisjärvi, Vieremä 
II alue: 1-2 edustajaa Juankoski, Kaavi, Nilsiä, Rautavaara, Tuusniemi
III alue: 1-2 edustajaa Karttula, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto
IV alue: 1-2 edustajaa Kuopio, Maaninka, Siilinjärvi
V alue: 1-2 edustajaa Leppävirta, Varkaus

Hallituksen jäsenistä puolet on erovuoroisia vuosittain, ensimmäisenä (1.) vuotena erovuoroiset jäsenet ratkaistaan arvalla.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja kutsuu sihteerin sekä muut tarvittavat toimihenkilöt toimikautensa ajaksi.

Hallituksen puheenjohtajana voi toimia yhtäjaksoisesti enintään kymmenen kalenterivuoden ajan.

Hallitus voi asettaa asioiden valmistelua varten työryhmiä tai kutsua asiantuntijoita niitä hoitamaan.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä. Elleivät puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ole saapuvilla kokouksessa, valitaan siksi kerraksi joku hallituksen jäsenistä puhetta johtamaan.

Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa.

 Etusivulle    Takaisin    Tulosta sivu